Maalaisfestarit

Asutaan täällä Vaglio Serran kylässä, jossa ei ole kuin yksi kioski, yksi ravintola ja loput onkin taloja, joissa asuu kylän 300 asukasta. Vuosittain täällä järjestetään täyden kuun aikaan kyläkävely ja me päästiin osallistumaan Simonin kanssa. Ensin meidän piti kirjautua kyläyhteisön jäseneksi mutta muuten se oli sillä selvä. Luulin että kyseessä on vain pieni kävely kirkon ympäri joten puin päälleni pitkän hameen, topin ja sandaalit. Saavuttiin tapaamispaikalle, jossa aluksi saatiin lasit viiniä ja makkarasiivuja ja katslein ympärilleni - kaikilla oli päällä lenkkarit ja shortsit! "Vähän ylireagoivat" ajattelin mutta olinkin väärässä. Lähdettiin kävelemään hiekkaista polkua pitkin alas laaksoon ja käveltiin viinitarhojen reunoja pitkin ja pitkin metsää ja aurinkokin ehti laskea ja me vaan käveltiin. Yhteensä me käveltiin varmaan puolitoista tuntia mutta ihme kyllä sandaalit ei sen kummemin haittanu menemistä mitä nyt vähän kantapää alkoi tuntua hellältä.  Yhdessä vaiheessa jotkut lapset jäi tuijottamaan mua ja kuulin kun ne juoksi äitinsä luokse ja sano "sandaali" (täällä sanotaan ihan samalla tavalla Suomessa). Kukaan ei siis todella ylireagoinut pukemalla päälle lenkkarit!

Kävelyn jälkeen kokoonnutiin kylän keskustassa ja grillaus alkoi ja istutiin pirtinpöytien ääreen juomaan viiiniä ja bändi alkoi soittamaan musiikkia 60 -luvulta. Syötiin mahan täyteen pastaa ja makkaraa ja juotiin viiniä ihan liikaa ja puolen yön maissa viinitonkat oli tyhjiä ja kaikki tekemässä kotiinklähtöä kunnes joku paikallisista oli vielä löytänyt yhden viinipullon ja istutti meidän seurueen takasin penkeille jotta viinipullo juodaan tyhjäksi ennen lähtöä. Yöllä käveltiin takasin kotiin hirveessä humalassa ja ihastellen tulikärpäsiä. Simon sai napattua yhden käsiinsä ja sen välkkyvä takapuoli näytti siinä olotilassa ja hetkessä maailman ihmeellisimmältä asialta!

Lauantaina oli toisten kyläfestivaalien vuoro. Mukana oli taas grillausta ja muotinäytös, joka muistutti Suomen missikisoja ja paikalla oli taas bändejä soittamassa. Viiniä sai taas juoda niin paljon kun jaksoi ja mehön juotiinkin niin paljon että väsyttiin ennen juhlien loppumista. Meidän oli vieläpä tarkoitus lähteä läheiseenn Nizza Monferraton kaupunkiin jatkamaan juhlia parin paikallisen nuoremman pojan kanssa mutta valittiin ennemmin mennä nukkumaan vanhoja kun ollaan. Jälkikäteen vähän harmittaa mutta eihän väsymykselle mitään voi :p

Elämä Piemontessa

Ollaan oltu Casa Isabellassa nyt  viikon mutta musta tuntuu että olisin asunut täällä puolet elämästäni. Tää paikka on jollakin tavalla täynnä onnellisuutta ja rauhaa. Se johtuu varmasti siitä että hotelli sijaitsee maatilalla keskellä viinitarhoja ja ympärillä ei kuulu muuta kun heinäsirkkoja ja lintuja. Se johtuu myös siitä että hotellin omistaa maailman sydämmellisin pariskunta Alessandro ja Monica. Heille kaikki on fantastista ja elämää kuuluu rakastaa! Mikä mahdollisuus meillä onkaan tutustua italialaiseen kulttuuriin ja ruokaan.

Meidän aamu alkaa aikaisin kello 7 kahvilla ja paahtoleivällä, jonka päälle ei laiteta muuta kun marmelaadia (jonka Monica on itse tehtyt). Kello 10 on marendinon, toisen aamupalan vuoro, johon kuuluu kaikkea paahtoleivistä juustoihin ja kakkuihin. Iltapäivällä on lounasaika ja se on yleensä pastaa tai salaattia ja lounaan kanssa juodaan aina viiniä tai yleensä jo ennen lounastakin voi ottaa lasillisen. Puoli 7 on aperitiivin paikka eli otetaan lasit viiniä ja jotain pientä purthavaa ennen kuin syödään itse illallinen (tietenkin) viinin kera.

Aamulla aamupalan jälkeen me aloitetaan Simonin kanssa työt ja mennään hoitamaan puutarhaa ja viikunapuuta , kastelemaan kukkia ja puhdistamana uima-allasta. Toisen aamupalan jälkeen ulkona alkaa olla jo niin kuuma että siirrytään auttamaan sisällä siivoamalla aamupalapöytää ja vieraiden huoneita. Puolen päivän aikaan siirrytään vapaalle eli uima-altaalle tai lainataan autoa ja lähdeään katselemaan lähikyliä!

Casa Isabella sijaitsee siis pienessa Vaglio Serran kylässä jos on pieni lähikauppa ja yksi ravintola ja lähimpään isompaan kylään, Nizza Monferratoon on 3-4 kilometrin matka. Me siis lainataan aina autoa jos halutaan lähteä käymään jossakin tai voidaan toki lainata myös polkupyöriä mutta koko neljän kilomertin matka kylään on alamäkeä enkä siis pääsis sieltä ikinä pyörällä takasin kotiin.

Elämä täällä on niin rentoja kuin voitte kuvitella. Ainut mikä siitä tekee rankan on se, että ollaan pikku hiprakassa kaksi kertaa päivässä :D Mutta vaikka ollaan tultu Casa Isabellaan työlomalle, on täällä olo todella rentoa. Avatkoon seuraavan kuvat Piemonten maailmaa :)

Positiviness

Viime viikkojen aikana oon huomannu ettei mun työt sittenkään oo niin kivaa kun olin kuvitellut. Paljon stressia ja epätoivon hetkia eika mun palkalla paljon hurvitella. Mutta tässä tilanteessa kuuluu keskittyä työn positiiviseen puoliin vaikka välillä ne ikävät asiat yrittää vallata mielen. Koska mulla on nyt työ, jolla voin sentäs maksaa vuokran ja voin siis todellakin asua täällä Hollannissa :) Mä olen vapaa joka ilta ja joka viikonloppu mikä on luksusta kolmivuorotyön jälkeen. Tunnin lounastauot on aika huippuja ja voin aina töiden lomassa vaihtaa muutaman pusun Simonin kanssa. Saan myös viettaa päivät ihanan Vincenttini kanssa! Eli oikeastaan mulla on ihan kiva työ ja mikä kivointa, mulla juuri alko kuukauden kesäloma, joka me lähdetään vietään Italiaan! Heippa stressi ja terve rentoutuminen <3

World Cup

Hollannissa eletään jannittavia aikoja. Jalkapallon MM kisat on nimittain meneillään ja se meinaa sita, etta peli-iltoina jokaisella on paalla jotain oranssia ,  kadut tyhjenee ihmisista, kaikki kokoontuu kotisohville tai torille katsomaan pelia tv-screenista. Kaikki on valmistautunut maailman jännittävämään hetkeen! Hollanti on nyt voittanu 4 pelia eli on mukana semifinaaleissa ja joka pelin jalkeen tassa maassa on sellaset bileet paalla etta huhhuh. Ma vertaisin tata siihen hetkeen kun Suomi voitti jaakiekkokisat - ihmiset sekosi ja hyppi kaduilla ja juhli ja huusi. Mutta taalla jokaikisen pelin jalkeen on just tallaset bileet, ihan kun ne olis jo voittanut maailmanmestaruuden.

Lauantaina olin ekaa kertaa mukana kattomassa pelia ja kokoonnuttiin 20 ihmista pieneen olohuoneeseen kaljojen ja oranssien vaatteidemme kanssa. Taytyy sanoa etta jopa mina jannitin pelissa niin paljon! Lahinna ehka sen takia etta Simonille jalkapallo on elaman ja kuoleman kysymys ja itkuhan siita olis tullu jos oltais havitty. Tunti ennen pelia se oli niin hermostunut ettei se voinut enaa puhua. Mutta onneksi voitto tuli kotiin ja saatiin onnelliset bileet pystyyn :) Oli kylla hauska olla mukana naissa juhlissa ja jannitan kovasti seuraava pelia, jonka jalkeen ollan itse finaaleissa!!

Lisäys: Ei päästy finaaleihin :(